
Lehtitoimikunta |
AussieUutisetAussieuutiset ilmestyy neljä kertaa vuodessa: maaliskuussa, kesäkuussa, syyskuussa ja joulukuussa. Aineisto pitää toimittaa lehteen edellisen kuukauden 15. päivään mennessä. Lehti toimitetaan kaikille varsinaisille ja nuorisojäsenille. Lisäksi toimitamme lehteä muutamille muille yhdistyksille sekä ulkomuototuomareille. Jäsen saa liittyessään kaikki liittymisvuoden lehdet. Edellisiltä vuosilta myymme vain jäsenille niitä lehtiä, joista on vielä painoksia jäljellä. Vuoden ensimmäinen lehti sisältää yhdistyksen säännöt, edellisen vuoden rekisteröintejä sekä terveystuloksia. Vuoden viimeisessä lehdessä on joulutervehdyksiä sekä seuraavan vuoden kilpailusääntöjä eri titteleistä, joita yhdistys jakaa menestyneille jäsenilleen edellisen vuoden tulosten perusteella. Kussakin lehdessä on niiden lajien tuloksia, joita on ehtinyt saapua yhdistykselle lehden deadlineen mennessä. Koska tuloksia tulee melko paljon, on lajikohtaisesti sovittu esitettäväksi vain tietyn tasoiset tulokset. Lehdet sisältävät vaihtelevan määrän mielenkiintoisia artikkeleja eri aiheista. |